Opintomatka Vaasaan ja Seinäjoelle

Kristiina Rajasaari Etelä-Pohjanmaan Pytinki Oy:stä.

Ruotsin ja markkinointiviestinnän yhteinen opintomatka lähti käyntiin aamulla 8.40 bussin startatessa kohti Etelä-Pohjanmaata. 

Kristiina Rajasaari piti hienon ja valaisevan esitelmän messuista markkinointikanavana. Luokkamme oli innoissaan lämpimästä vastaanotosta jonka saimme, sekä verkostoitumiskeskusteluista. 

Anna Ruda.

Seinäjoelta huristelimme Vaasaan. Yle Vaasassa meille oli varattu tapaamisaika Närbild-ohjelman tuottaja Anna Rudan kanssa. Kiersimme ympäri Ylen toimitiloja ja saimme tutustua toimipisteen arkipäivään. Ruotsi kieli loi omat haasteensa kommunikointiin, mutta selvisimme siitäkin kunnialla.

Ullis ja Ida.

Pienen kauppakierroksen jälkeen palasimme onnellisina Virroille.

Teksti: Tuulia Juopperi ja Ida Matinlauri

Kuvat: Kristian Isotalo 
Anna Rudan kuva: Heli Antila

Erilainen työpäivä

Puoli vuotta harjoittelua Director's Cutilla alkaa pian olla takanapäin. Kuluneiden kuukausien aikana on päässyt mukavan laajalti tekemään asioita. Välillä on päässyt kameran taakse, välillä valoihin ja joskus on tullut pyörittyä yleisenä apumiehenä mukana.

Pari viikkoa sitten olin juuri tälläisenä apumiehenä kun Maikkarin Filmihallilla alettiin kuvata uutta suomalaista kilpailuvisaformaattia nimeltään "Faces". Kyseisessä ohjelmassa neljä kilpailijaa yrittää tunnistaa julkisuuden kasvoja parhaiten ja tienata rahaa siinä ohessa.

Miten tämä sitten liittyy meikäläiseen? 

Noh, aloitin maanantain normaalisti auttelemalla DC:n porukkaa hallin rakennuksessa. Vedettiin valokaapelit UT-rekasta kameroille, rakennettiin kraana, kamerat, prompteri yms... Kaikki oli saatu rakennettua ja oli aika aloittaa kameraharjoitus. Suomeksi sanoen tarvittiin harjoitusveto ohjelman kulusta, että ohjaaja voi katsoa kameroiden kuvat ja studion valaistuksen kuntoon varsinaisia nauhoituksia varten.Tässä vaiheessa studio-ohjaaja kysyi minulta, ehtisinkö esittämään stunttikilpailijaa yhdessä Solar Filmsin työntekijöiden kanssa. Suostuin empimättä koska sehän kuuluu yleisenä apurina ollessa tehtäviin.

Tähän väliin on pakko vähän selittää kilpailun kulkua, että tajuatte kokonaiskuvan. Kilpailun aluksi juontaja Lenni-Kalle Taipale "arpoo" yleisöstä ensimmäisen kilpailijan. Tämä puolestaan valitsee toisen kilpailijan. Tästä alkaa "Kaksintaistelu", jossa tarkoituksena on päihittää tietenkin vastustaja. Voittaja pääsee suoraan "Rahakierrokselle", häviäjä valitsee itselleen uuden vastustajan ja tätä kuviota jatketaan niin kauan, kunnes neljä pelaajaa on Rahakierroksella. 

Rahakierrosta taas pelataan kaksi kertaa ja eniten rahaa kerännyt saa valita kenet vastustajistaan pudottaa kisasta pois. Tästä taas edetään "Face to face"-osioon, jossa kahdelle kilpailijalle näytetään 25 kasvoa. Finalistit lyövät vetoa keskenään, montako he arvioisivat tietävänsä ja vastustajan kuuluu tietenkin korottaa sitä mukaa kuin uskaltaa. Jos ei muista jotain naamaa, tippuu pelistä pois. Vihdoin alkaa finaali, jossa kilpailijan tulee tunnistaa kymmenen kasvoa ja nimetä heidät. Finaalissa rahapotti kasvaa viisinkertaiseksi. Jos yksikin menee väärin, finalisti voittaa vain sen summan, joka hänellä oli finaaliin mentäessä.

Palatakseni takaisin aiheeseen... Vaikka kyseessä oli pelkästään harjoitus kameroita varten, on jännä huomata miten kilpailuhenkisyys nousee esiin. Hävisin kolme kertaa Kaksintaistelun, ennenkuin viimeisenä pääsin mukaan Rahakierrokselle. Ensimmäisen kierroksen olin hännänhuippu. En saanut kerättyä juuri yhtään rahaa. Toisen kierroksen kohdalla aloin petrata ja sainkin pari todella arvokasta kysymystä oikein. Kierroksen voittaja ei vieläpä pudottanut minua pois, vaan vähiten rahaa keränneen.

Tästä etenimme "Face to Face"-kierrokselle, jossa vastustajani arvioi tietävänsä seitsemät kasvot. Kuittasin tietäväni kahdeksat ja hän luovutti aloitusvuoron minulle. Onneksi joukossa oli todella helppoja kasvoja kuten Minni Hiiri, Paula Koivuniemi, Ozzy Osbourne jne jne... Luettelin nimiä kuin apteekin hyllyltä ja "pääsin" finaaliin. 

Harmi ettemme ehtineet sinne asti, koska kuvat olivat kuulemma kunnossa ja työpäivä loppui siihen. Hieman harmitti, mutta toisaalta taas näissäkin ohjelmissa on paljon pelissä. Tuntuu nimittäin todella häpeälliseltä saada kierros kierroksen perään "pataan" ja näyttää idiootilta, joka ei tiedä mitään. Asiaa eivät myöskään helpota studion todella kuumat 2000 kilowatin lamput, jotka on suunnattu suoraan meikäläiseen. Kokonaisuudessaan mielenkiintoinen päivä, mutta tosipaikan tullen jättäisin kuitenkin kisailut väliin. Oli todellakin erilainen työpäivä.

Lisäinfoa löytyy täältä, vaikka enää ei kisaamaan pääsekään.

Mika Harju

KUVA09

 

Sulkakynä vai näppäimistö?

Kynttilät palavat pöydän kulmalla ja valuttavat steariinia pitkin tyhjää punaviinipullon kaulaa. Vanha kellastunut paperi on keskellä pöytää, mustepullo sen yläpuolella ja vieressä lasillinen viiniä. Pöydän ääressä istuu hieman alle kolmikymppinen mies vanha löysähihainen puuvillapaita päällä. Miehellä on viikset sekä siisti lyhyt parta ja hän kirjoittaa paperille pitkällä, hieman kulahtaneella sulkakynällä kastaen sen aina välillä mustepulloon.

Tällainen oli minun mielikuvani käsikirjoittamisesta joitakin vuosia sitten. Ja edelleenkin, jos joku sanoo sanan ”käsikirjoitus”, tulee minulle aika usein mieleen juuri tuollainen vanhahtava, romantisoitu kuva. Käsikirjoittaminen saattoi toki joskus Shakespearen aikaan olla juuri tuollaista, mutta ei nykyään.

Tietokonettaan naputtava kirjoittaja ei ole läheskään niin hohdokas mielikuva, valitettavasti. Vaikkakin tekstiä on nopeampi tuottaa ja korjailla, mutta jokin hohto siitä puuttuu. Tosin kyseessä saattaa olla vain jokin oma sairas fantasiani siitä, millainen kunnon käsikirjoittajan tulisi olla, mutta miettikää nyt itsekin. Kumpi on mielikuvana mielestänne vaikuttavampi, tyylikkäämpi, hohdokkaampi, romanttisempi?

Niin… Aina ei voi voittaa. Vaan eipä tätä mielikuvien takia opiskella. Vaikka osa kuvitellusta hohdosta ja glamourista on karissut opiskelujen aikana, ei peruskäsitys ole kuitenkaan muuttunut. Oli käsikirjoittaja sitten miltä vuosisadalta tahansa, niin tarkoitus on aina luoda uutta tekstiä uusilla ideoilla. Plussaa on myös, jos ideansa saa kirjoitettua sellaiseen muotoon, että muutkin siitä kiinnostuvat ja tuotantoprosessi lähtee käyntiin.

Jos sanon ”käsikirjoittaminen”, mitä siitä sinulle tulee mieleen? Joku voi ajatella juurikin tuota aikaisemmin kuvailemaani sulkakynällä sormenpäät musteessa raapustavaa kirjoittajaa, joku kuulee korvissaan kirjoituskoneen naputuksen ja tuntee savukkeen hämyisen tuoksun nenässään. Joku taas ajattelee välittömästi tietokonetta ja näyttöruudun hohdetta. Vaikka jälkimmäinen vaihtoehto on nykyään todellisuutta, voisi olla mielenkiintoista joskus kokeilla muitakin kirjoittamistapoja.

Syntyisikö erilaista tekstiä, jos todella ottaisin sulkakynän ja vanhan paperin käsiini? Saisinko silloin kirjoitettua yhden aikamme hienoimmista näytelmistä, tarinan riutuvasta rakkaudesta vailla vertaa? Jos kaivaisin esiin mummon vanhan kirjoituskoneen, saisinko kirjoitettua mystisimmän ja jännittävimmän dekkarin kautta aikain? Pessimistinä epäilen suuresti, mutta aina kannattaa kokeilla.

Riikka Laitinen

KUVA09