Arkista tarinaa

Tässä blogissa käsikirjoittamisen ja kuvallisen ilmaisun eri vuosikurssien opiskelijat kertovat tarinoita opiskelun arjesta Tampereen ammattikorkeakoulun Virtain toimipisteessä.
Tervetuloa blogimme lukijaksi! Lisätietoa opinnoista Virroilla

torstai 18. syyskuuta 2014

IBC-messuilla Amsterdamissa



Euroopan suurimmat televisioalan messut järjestettiin Amsterdamin RAI-messukeskuksessa 12.-16. syyskuuta. Allekirjoittaneen ajatuksissa oli jo jonkin aikaa pyörinyt ajatus tuotantokaluston päivittämisestä. Mikäpä olisikaan siis parempi paikka tutustua uusimpiin tuotantovälineisiin kuin suurimmat tarjolla olevat alan messut! Näin syntyi ajatus lähteä kahden päivän reissulle ”Litin” entiseen kotikaupunkiin.

Ja isothan ne messut olivatkin. Yksitoista isoa hallia täynnä näytteilleasettelijoita. Kokonaispinta-alaa messualueella yhteensä 84 000 m2! Tosin koko tämä ala ei ollut täynnä allekirjoittanutta kiinnostaneita tuotantovälineitä, vaan mukana oli paljon esimerkiksi televisiokanaville tarkoitettuja jakeluun liittyviä ratkaisuja, jotka eivät liittyneet omiin kiinnostuksen kohteisiini laisinkaan.




Unohda 4K, 8K on tulevaisuutta. Messuilla huomasi selvästi, että 4K on ”päivän myyntitermi numero yksi.”. Tosin Future Zonella oli nähtävillä jopa 8K kamera. Tosin ihan tuotantokameroistakin RED Epic Dragon kuvaa jo 6K:ta.


Tuotantovälineisiin liittyen messuilla oli kuitenkin edustettuina lähes kaikki tunnetuimmat merkit ja lukemattomia pienempiä valmistajia. Muutamia tuntemiani ja odottamiani amerikkalaisia valmistajia (Metabones ja Kessler Crane etunenässä) ei messuilla ollut edustettuina. Sinällään omituista. Ajattelisi, että panostus olisi kannattavaa. Puolestaan iso liuta halvalta näyttäviä kiinalaisia valmistajia oli tuonut tuotteensa esille.

Kaikki tunnetuimmat tuotantokamerat olivat kuitenkin edustettuina. Mukana olivat elokuvakameroista mm. RED:in ja Arrin kamerat. Myös Canon, Sony, Panasonic, AJA ja Blackmagic olivat edustettuina. Tähän väliin täytyy mainita, että Blackmagicin osasto oli ulkoasultaan mielestäni vaikuttavin.


Kuvateksti: Blackmagicin osastolla oli kahvila osaston keskellä ja kamerat ympärillä – kahvia siellä nauttivat siis ainoastaan tarpeeksi kaunit mallit.


Kamerat tulivat tutummiksi, kun niitä pääsi näppäilemään ja pyytämään edustajia pitämään pienen esittelydemon. Toki olen netin kautta tutustunut kameroihin jo ennakkoon, mutta konkreettisuus tuo lisää ymmärrystä siitä mikä sopii omaan käyttöön parhaiten. Kameroista juuri messujen kynnyksellä julkaistu SONY FS7 jätti parhaimman maun. Se lienee allekirjoittaneen seuraava kamerahankinta. Täytyy vielä odotella nettiin ilmestyvää kuvamateriaalia.

Kameroiden ohella pääsin tutustumaan valo- ja äänikalustoon. Tosin täytyy sanoa, että niitä olisi voinut olla ehkäpä enemmänkin tarjolla. Esimerkiksi Sennheiserin ja Sound Devicen osastoilla yksittäiset mikit ja tallentimet eivät olleet pääosissa osastoilla. Tältä osin messut oli jopa pieni pettymys.

Tuotteiden näppäilyn lisäksi verkostoituminen on tärkeä osa messujen antia. Sain muodostettua muutamia kontakteja sekä Suomeen että ulkomaille messuvierailun aikana. Ehkäpä niistä on apua tulevaisuuden työkuvioissa! Messut tarjosivat myös isoja luentoja sekä valmistajien osastoilla järjestettyjä tuotedemoja, joista jäi oppia mukaan.


Kuvateksti: Adobe esitteli osastollaan tuotteidensa uusimpia ominaisuuksia.


 

Mikäli aiot osallistua IBC-messuille tulevaisuudessa, niin suosittelen majoittumista lentokenttähotelliin. Lentoasemalta on ilmainen kuljetus hotellille ja takaisin. Lisäksi lentokentältä on ilmainen kuljetus RAI-messukeskukseen. Näin ollen matkustamiseen ei mene rahaa laisinkaan. Taksilla matkustaminen ei Hollannissa ole kovin halpaa. Esimerkiksi taksimatka lentokentältä messualueella maksaa noin 40 euroa. Lentokentältä pääsee myös Amsterdamin keskustaan kätevästi junalla. Tämä lysti maksaa viisi euroa suuntaansa.

Kuvateksti: Mikäli lähdet messuille, käy ihmeessä illallisella kanaalin vieressä!
Messumatka ei ollut mikään kaiken mullistava kokemus, mutta ihan mielenkiintoinen ja uutta näkökulmaa antava matka. Ehkä tärkein anti oli yllättäen se, että huomasin kuinka helppoa on lähteä mukaan tuotteiden ominaisuuksien loputtomaan vertailuun ja selvittämiseen. Helpointa on kun hankkii riittävän laadukkaat (=kirpaisevan kalliit; halpaa ei kannata koskaan ostaa – varsinkaan ammattikäyttöön!) ja omaan tarkoitukseen sopivat tuotantovälineet ja keskittyy itse tekemiseen!

-Jussi

keskiviikko 20. elokuuta 2014

Opintojen aloitus

Virrat, viestintä käsikirjoituksen kuvallisen ilmaisun jatkavat opiskelijat aloittavat 1.9.2014 Virroilla.

Virrat, viestintä digitaalisen äänen ja kaupallisen musiikin jatkavat opiskelijat aloittavat Tohlopissa Tampereella 1.9.2014

Tuossa on elämäsi - tee sille jotain

Aina joskus opettajana törmää ilmiöön, jossa opiskelija tekee hyvin rajatun urasuunnitelman jo ensimmäisinä opiskeluvuosinaan. Oman alan löytyminen ja uratoiveiden hahmottuminen lämmittää tietenkin mieltä. Toisaalta liian varhain tehty ratkaisu saattaa myös johtaa melko lyhytnäköiseen toimintaan, jossa opiskelija hankkii osaamista vain tuota yhtä henkilökohtaista tavoitetta varten. 

Perinteisesti työelämässä on tehty töitä niin kutsutun "yhden taidon oppimisen menetelmällä". Toimenkuva on ollut selkeä ja työtehtävät hyvin täsmällisesti ennalta määrättyjä. Pelkkä ydinosaamisen vahva hallinta on siis riittänyt tehtävästä selviytymiseen. Tavoitteet, ohjeet ja menetelmät työntekijä on saanut annettuna.

Työtehtävät ovat muuttuneet. Tarkat ohjeet ja toimintamallit ovat nykyisin karkeita suuntaviivoja. Myös tavoitteet ovat entistä abstraktimpia. Ne saattavat jopa rakentua työskentelyn ohessa. Käytännössä työn tavoitteet, sisällöt ja menetelmät määritelläänkin usein tapauskohtaisesti yhdessä tekijän/työryhmän kesken.

Suuntaviivoja ja vinkkejä voimme opettajina antaa, mutta periaatteessa opiskelijalla on tavoite eli "oma työelämä" ja itse rakennetut menetelmät eli "tee sille jotain". Helppoja vastauksia ja selkeitä ohjeita ei ole olemassa.

Itse näen tärkeänä yrittäjämäisen asenteen korostamisen. Luovuutta, itseohjautuvuutta, yhteistyökykyä ja mahdollisuuksien näkemistä ei voi koskaan korostaa liikaa. Näiden rinnalla on syytä muistaa myös vastuullisuus. Turhilta tuntuvat haasteet osoittautuvat usein vasta myöhemmin merkityksellisksi. Asiaan kuin asiaan voi paneutua valitsemalla sellaisen näkökulman, joka tuntuu mielenkiintoiselta.

Oikea asenne ja aito halu työskennellä tavoitteiden eteen tuovat onnistumisen kokemuksia niin opiskelussa kuin työelämässäkin.


Heli Antila
lehtori






tiistai 27. toukokuuta 2014

TAKUULLA TEKEMISTÄ!: Sattumalta töihin

TAKUULLA TEKEMISTÄ!: Sattumalta töihin: Työharjoittelusta työelämään 4/4 - Tanjan tarina Rakkaalla media-alallamme on ollut paljon pulaa työpaikoista. Syy ei niinkään ole mielestä...

maanantai 24. maaliskuuta 2014

VäriTV:n kevään viimeinen lähetys juhlavissa merkeissä

Medianomista on moneksi. Näin herkullista iltapalaa oli tarjolla. Kuva: Jussi Kainulainen.
MediataideM-osuuskunnan tämän vuoden uurastus alkaa olla jo voiton puolella. Ohjelmapaketin osalta on jo voitu huokaista helpotuksesta. Ohjelmat saatiin toteutettua aikataulussa ja viimeinenkin lähetys on jo nähty Ylä-Pirkanmaan paikalliskanavalla VäriTV:llä.

MediataideM-osuuskunnan jäsenet halusivat juhlistaa kevään viimeistä lähetystä myös ohjelmien tekoon osallistuneiden tahojen kanssa erityisen juhlavassa tilaisuudessa, jossa esiteltiin vielä kerran tämän vuoden ohjelmapaketin sisältö ja tekijät sekä katsottiin viimeinen lähetys yhdessä.

Kuten tekijät itsekin kuvailivat, vuosi oli työläs, mutta antoisa. Ohjelmia tehdessä opittiin paljon.

Ohjelmien tekijöitä: Tiia Tuhkasaari, Joni Laakso, Elmo Pikkupeura, Essi Tarvainen, Tiia Palola, Eveliina Liias, Laura Paananen, Aarne Helenius ja Jussi Försti. Kuva: Jussi Kainulainen.

Juhlayleisöä. Ilmeistä päätellen esitysvuorossa on sketsiohjelma Analyysi. Kuva: Jussi Kainulainen.