Punainen kuollut käsikirjoitus

Aloin työharjoittelun aikana vapaa-ajallani pelata Rockstarin kehittelemää Red Dead Redemptionia Play Station 3:lla ja ihastuin peliin täysin. Red Deadissa on vapaa "hiekkalaatikkomaailma", joka sallii pelaajan kierrellä pitkin pelin maailmaa ja touhuilla kaikenlaisia sivutehtäviä ja haasteita, pakottamatta pelaajaa seuraamaan koko ajan pääjuonilinjaa. Peliä oli kehuttu niin kriitikoiden, kuin pelaajienkin tahoilta ja esimerkiksi Pelit-lehti mm. ylisti Red Deadin käsikirjoitusta.

Villi länsi on käymässä pieneksi sivistyksen ja lain levitessä USA:n etäisimpiinkin kolkkiin ja entinen lainsuojaton, pelin päähahmo John Marston on pakotettu metsästämään entinen koplansa, sillä FBI on siepannut hänen vaimonsa ja poikansa. Kässäri onkin onnistunut loistavasti päähähmon kohdalla, sillä John Marston on pystytty rakentamaan niin syvällisesti, että hänestä tuli ensimmäinen pelihahmo, johon oikeasti kiinnyin ja jonka kohtalosta välitin. Tämän takia onkin niin hiton kurjaa, että pelien käsikirjoittajilla tuntuu edelleen unohtuvan monet ihan perusasiat.

John Marston kyllä puhua pälpättää vaimostaan ja pojastaan koko ajan, mutta kyseisiä, aika tärkeitä hahmoja ei esitellä tai edes näytetä, ennen kuin vasta aivan pelin lopussa. Hahmot jäävät pelaajalle kokonaan tuntemattomiksi, eikä minkäänlaista tunnesidettä synny, vaikka juuri nämä hahmot ovat pelaajan motivaatio pelata tarinaa eteenpäin. Sen sijaan monet juonen kannalta lähes turhat sivuhahmot nostetaan harhaanjohtavan suureen asemaan. Samankaltaisesta tarinasta onnistuneena esimerkkinä voisi nostaa esiin Jan Guillonin Ristiretki-trilogian, jossa toisistaan vuosiksi erilleen joutuneen nuorenparin edesottamuksia seurataan tasavertaisesti.

Mielestäni pelien käsikirjoittaminen pitäisi tunnistaa täysin omaksi taiteenlajikseen ja siihen pitäisi pelitalojen panostaa vielä entistäkin enemmän. Jännityksellä odotan tänä vuonna ilmestyvää, tarinavetoista L.A. Noirea, joka muuten on myös Rockstarin peli.

Teksti: Janne Hyvönen/ RICH08