Suomessa valmistuu vuosittain media-alan, meidän tapauksessamme tv- ja elokuva-alan, ammattilaisia. Suurin osa jää kuitenkin työttömäksi. Ala kiinnostaa suomalaisia niin paljon, että keväisin monet tuhannet nuoret hakevat viestinnän koulutusohjelmiin ympäri Suomea. Suurin osa joutuu kuitenkin pettymään, kun ei päässyt kouluttautumaan työttömäksi. Opiskelemaan päässeet sen sijaan riemuitsevat, kunnes sitten koulun päätyttyä aletaan miettiä, että mistäs niitä alan töitä saataisiin.
Myönnettäköön, että jos osaat muutakin kuin katsoa vierestä, kun muut
opiskelevat ja tekevät harjoitustöitä, sinulla on mahdollisuus loistaa
valitsemallasi alalla. Kuten kaikki varmasti tietävät, että ei riitä, jos olet
korvaamaton kuvaaja, erinomainen editoija tai visuaalinen valaisija. Ennen
kaikkea sinun täytyy olla järjettömän hyvä tyyppi!
Kerro, kerro kuvastin…
Työnhakija harmittelee, kun jäi unelmien työpaikka saamatta, vaikka onhan
cv täynnä erilaisia projekteja, joissa on ollut mukana. Lienee siis parasta
katsahtaa peiliin ennen työhaastatteluun menoa. Jos takaisin katsoo myrkyn
niellyt, itsekäs ja ihmisiä vihaava kuvajainen, kannattaa miettiä onko valmis
vaihtamaan asennettaan. Eihän kukaan halua jäädä työttömänä nuolemaan näppejään
ja laittamaan työhakemusta paikalliseen ruokakauppaan. Eihän?
Jos taitoa löytyy ja asenne on kohdillaan, on edessä seuraava vaihe:
itsensä markkinointi. Karu totuus on, että työ ei tule sinun luoksesi vaan
sinun täytyy mennä työn luokse. Täytyy tehdä työhakemus ja cv, valmistautua
haastatteluun, jossa yritetään tuoda itsestä parhaimmat puolet esiin. Mikäs sen
vaikeampaa meille suomalaisille, jotka kääntävät katseen alas ja sanovat
vaatimattomasti ”en mä nyt oo oikein missään niin hyvä”.
Teksti ja kuva: Marjut Lehto, KUVA09
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti