Sulkakynä vai näppäimistö?

Kynttilät palavat pöydän kulmalla ja valuttavat steariinia pitkin tyhjää punaviinipullon kaulaa. Vanha kellastunut paperi on keskellä pöytää, mustepullo sen yläpuolella ja vieressä lasillinen viiniä. Pöydän ääressä istuu hieman alle kolmikymppinen mies vanha löysähihainen puuvillapaita päällä. Miehellä on viikset sekä siisti lyhyt parta ja hän kirjoittaa paperille pitkällä, hieman kulahtaneella sulkakynällä kastaen sen aina välillä mustepulloon.

Tällainen oli minun mielikuvani käsikirjoittamisesta joitakin vuosia sitten. Ja edelleenkin, jos joku sanoo sanan ”käsikirjoitus”, tulee minulle aika usein mieleen juuri tuollainen vanhahtava, romantisoitu kuva. Käsikirjoittaminen saattoi toki joskus Shakespearen aikaan olla juuri tuollaista, mutta ei nykyään.

Tietokonettaan naputtava kirjoittaja ei ole läheskään niin hohdokas mielikuva, valitettavasti. Vaikkakin tekstiä on nopeampi tuottaa ja korjailla, mutta jokin hohto siitä puuttuu. Tosin kyseessä saattaa olla vain jokin oma sairas fantasiani siitä, millainen kunnon käsikirjoittajan tulisi olla, mutta miettikää nyt itsekin. Kumpi on mielikuvana mielestänne vaikuttavampi, tyylikkäämpi, hohdokkaampi, romanttisempi?

Niin… Aina ei voi voittaa. Vaan eipä tätä mielikuvien takia opiskella. Vaikka osa kuvitellusta hohdosta ja glamourista on karissut opiskelujen aikana, ei peruskäsitys ole kuitenkaan muuttunut. Oli käsikirjoittaja sitten miltä vuosisadalta tahansa, niin tarkoitus on aina luoda uutta tekstiä uusilla ideoilla. Plussaa on myös, jos ideansa saa kirjoitettua sellaiseen muotoon, että muutkin siitä kiinnostuvat ja tuotantoprosessi lähtee käyntiin.

Jos sanon ”käsikirjoittaminen”, mitä siitä sinulle tulee mieleen? Joku voi ajatella juurikin tuota aikaisemmin kuvailemaani sulkakynällä sormenpäät musteessa raapustavaa kirjoittajaa, joku kuulee korvissaan kirjoituskoneen naputuksen ja tuntee savukkeen hämyisen tuoksun nenässään. Joku taas ajattelee välittömästi tietokonetta ja näyttöruudun hohdetta. Vaikka jälkimmäinen vaihtoehto on nykyään todellisuutta, voisi olla mielenkiintoista joskus kokeilla muitakin kirjoittamistapoja.

Syntyisikö erilaista tekstiä, jos todella ottaisin sulkakynän ja vanhan paperin käsiini? Saisinko silloin kirjoitettua yhden aikamme hienoimmista näytelmistä, tarinan riutuvasta rakkaudesta vailla vertaa? Jos kaivaisin esiin mummon vanhan kirjoituskoneen, saisinko kirjoitettua mystisimmän ja jännittävimmän dekkarin kautta aikain? Pessimistinä epäilen suuresti, mutta aina kannattaa kokeilla.

Riikka Laitinen

KUVA09