Arkista tarinaa

Tässä blogissa käsikirjoittamisen ja kuvallisen ilmaisun eri vuosikurssien opiskelijat kertovat tarinoita opiskelun arjesta Tampereen ammattikorkeakoulun Virtain toimipisteessä.
Tervetuloa blogimme lukijaksi! Lisätietoa opinnoista Virroilla

perjantai 25. marraskuuta 2011

Valemedianomia etsimässä

Viime viikkoina uutisaiheissa on puhuttu paljon valelääkäreistä. Itse kannan osaltani huolta siitä, että työelämässä saattaa olla myös valemedianomeja. Valemedianomi on henkilö, joka on opiskellut media-alaa, mutta lopullinen tutkintotodistus puuttuu.

Tutkintoa ei ole suoritettu, koska työelämä on imaissut taitavan tekijän suoraan harjoittelusta -tai sitten opinnäytetyö on jäänyt puolitiehen. Syitä voi olla lukuisia.

Tampereen yliopistossa syksyllä julkaistun Riitta Kaliman väitöskirjan mukaan vain 37 prosenttia ammattikorkeakouluopiskelijoista valmistuu tavoiteajassa. Valmistumista on hidastanut ennen kaikkea opiskelijoiden työssäkäynti. Tähän lukuun sisältyy myös medianomiopiskelijoita.

Miksi kannan huolta valemedianomeista?

Mielestäni on hyvin lyhytnäköistä suorittaa tutkinto viittä vaille valmiiksi, sillä 2000-luvulla ei työskennellä eläkeviroissa. Etenkään innovatiivisella kulttuurialalla on turha kuvitella olevansa parikymppisenä ja eläkeiän kynnyksellä täysin samassa työtehtävässä -tai edes samassa yrityksessä töissä.

Rekrytointitilanteessa tutkinnon merkitys tulee korostumaan vuosi vuodelta enemmän, samalla kun uudet koulutetut tekijät siirtyvät työelämään. Mielestäni myös työnantajat voisivat tukea hyvää työntekijäänsä opintojen saattamisessa valmiiksi, esimerkiksi opintovapailla ja palkankorotuksilla.

On ikävä ajatella, että useiden vuosien korkeakouluopiskelun jälkeen valemedianomi menettää unelmiensa työpaikan vain puuttuvan opinnäytetyön vuoksi.


Heli Antila 
viestinnän opettaja
TAMK Virrat

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti